Varkauden Perheentalo

Varkauden Perheentalo on lämminhenkinen ja avoin kohtaamispaikka, joka kutsuu kaikki lapsiperheet mukaan yhteisölliseen toimintaan. Se toimii osana perhekeskusverkostoa, jonka tavoitteena on vahvistaa perheiden hyvinvointia, tukea vanhemmuutta ja tarjota apua arjen erilaisiin tilanteisiin. Jokaisella perheellä on oikeus tulla kuulluksi, kohdatuksi ja tuetuksi.
Toimintaperiaatteet
Perheentalon toimintaperiaatteet
Varkauden Perheentalo on avoin ja turvallinen kohtaamispaikka kaikille perheille – taustasta, elämäntilanteesta tai perhemuodosta riippumatta. Toimintamme perustuu yhdenvertaisuuteen, yhteisöllisyyteen ja kunnioittavaan kohtaamiseen. Jokainen perhe on tervetullut juuri sellaisena kuin on.
Lapsi osallistuu toimintaan oman aikuisen kanssa, ja vanhemmat vastaavat lapsestaan Perheentalon tiloissa. Avoin leikkitoiminta mahdollistaa vapauden tulla ja mennä oman aikataulun mukaan. Aamupäivien kerhot puolestaan tarjoavat sekä lapsen tukea ja kehitystä että lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta tukevaa ohjattua toimintaa.
Varkauden Perheentalon toiminta pohjautuu kattojärjestö Ensi- ja turvakotien liiton arvoihin: lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistäminen, turvallisuuden vahvistaminen, osallisuuden tukeminen ja inhimillinen kohtaaminen. Perheentalo tarjoaa tilan, jossa arki saa tukea, yhteys toisiin vahvistuu ja jokainen voi kokea kuuluvansa.
Turvallisen tilan periaatteet Varkauden Perheentalolla
Varkauden Perheentalolla noudatamme turvallisen tilan periaatteita. Tämä tarkoittaa osallisuutta ja yhdenvertaisuutta: jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on, ja jokaisella on oikeus osallistua ilman pelkoa syrjinnästä tai häirinnästä.
Tavoitteemme on luoda lämmin ja kunnioittava yhteisö, jossa kaikkien on turvallista olla, kohdata ja osallistua – olipa kyse arjen kohtaamisista, yhteisestä toiminnasta tai keskusteluista.
Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa
- Älä koske toiseen ilman lupaa.
- Et voi tietää toisen rajoja kysymättä – kysy rohkeasti!
Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa.
- Emme hyväksy loukkaavaa puhetta, käytöstä tai tekoja.
- Jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi arvostavasti ja turvallisesti.
Älä tee oletuksia
- Älä päättele toisen sukupuolta, taustaa tai identiteettiä ulkonäön tai toiminnan perusteella.
- Suhtaudu jokaiseen ihmiseen yksilönä.
Anna tilaa
- Varmistetaan, että kaikilla on mahdollisuus osallistua ja tulla kuulluksi.
- Kunnioitetaan yksityisyyttä ja käsitellään arkoja aiheita hienotunteisesti.
Kuuntele ja opi
- Kohtaamme uudet ihmiset, aiheet ja näkökulmat avoimin mielin.
- Tärkeintä ei ole tietää kaikkea, vaan olla valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään.
Pyydä anteeksi, jos olet loukannut
- Pyydä anteeksi, jos loukkaat toista, olipa teko tahallinen tai tahaton.
- Anteeksipyyntö on osa vastuullista ja turvallista yhdessäoloa
Perheentalojen yhteisöllinen kehittämisverkosto
Yhdessä enemmän – kehitystä, tukea ja vaikuttavuutta!
Perheentalojen verkosto on Itä-Suomen alueen ammatillinen yhteistyöryhmä, joka kehittää Perheentalojen toimintaa lapsiperheiden kohtaamispaikkoina. Tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, jakaa osaamista ja parantaa palveluiden laatua perheiden arjen tueksi.
Verkostoon kuuluu viisi Perheentaloa: Joensuu, Kuopio, Siilinjärvi, Iisalmi ja Varkaus. Toimintaa rahoittavat STEA sekä kunnat ja hyvinvointialueet. Jokaisella Perheentalolla on oma taustajärjestö, ja yhteistyö perustuu yhteiseen sopimukseen sekä vuosittaiseen toimintasuunnitelmaan.
Verkosto tukee ammatillista identiteettiä, edistää vertaisoppimista ja arvioi toiminnan laatua systemaattisesti. Toiminta noudattaa THL:n perhekeskusmallin kriteereitä ja tähtää vaikuttavaan, laadukkaaseen työhön – perheiden parhaaksi.